TÄDYKEVERKKOPERHONEN
•
VÄIKE-VORKLIBLIKAS • LITEN NÄTFJÄRIL • Melitaea
aurelia
Pienin verkkoperhonen,
joka elelee huomaamattomasti, lennähtää kukkarikkaalla,
keskenkasvuisen metsän ympäröimällä niittylaikulla
ja istahtaa keltaisen masmalon kukinnolle. Pikkusinisiipi voi olla kaverina.
Naaras on aavistuksen koirasta suurempi ja vaaleampi. Perhosta luulee
helposti tavalliseksi ratamoverkkoperhoseksi. Alkukesän perhonen,
jonka lento ulottuu heinäkuun puoliväliin. Etsi sitä kuivista
ja kuumista ympäristöistä, kedoilta ja pensaikkoisilta
nummialueilta. Myös luhtaniityt ja runsasturpeiset suot kannattaa
vilkaista. Väri on ympäristön mukaan, suolla tummempi kuin
kedolla. Perhonen puuttuu Suomesta ja on Baltiassa harvinainen, Virossa
sitä löytyy ilmeisesti runsaammin kuin etelämpää,
esimerkiksi Liettuasta. Toukan ravintokasveja ovat heinäratamo, tädykkeet
ja peltomaitikka. Nuoret toukat elävät pieninä yhdyskuntina
kunnes kasvaessaan lähtevät lopulta omille teilleen.
|
|